Vähän harmasieppoja, paljon peukaloisia


Tiira kertoo lintukeväiden erosta. Tiiraan kirjattujen havaintojen perusteella kulunut kevät on ollut jälleen mielenkiintoinen.

Tiiran mukaan tänä keväänä vähissä ovat olleet mm. lapasotka, kangaskiuru, metsäviklo ja lapinsirkku. Lisäksi muutto on viime vuosiin verrattuna myöhässä esimerkiksi harmaasiepolla, idänuunilinnulla ja kultarinnalla.

Keskimääräistä selvästi runsaammin on sen sijaan havaittu mm. tilhiä, vihervapusia, peukaloisia ja heinätaveja.

Kunkin kevätkuukauden ja koko kevätajan vuosien väliset vertailut löytyvät perinteiseen tapaan BirdLife Suomen verkkosivuilta.



<< Takaisin etusivulle