Muista kaverihaku


Kaverihaku palvelee Tiiran käyttäjiä monella tapaa. Tarkistathan, että olet sallinut kaverihaun?

Noin puolet Tiiran käyttäjistä ei ole omissa tiedoissa sallinut kaverihakua. Sen salliminen on kuitenkin hyödyllistä. Kun olet sallinut kaverihaun, voi toinen havainnoija omien havaintojen yhteydessä kirjata myös sinut havainnoijaksi siten, että havainnot tulevat myös osaksi sinun havaintopäiväkirjaasi.

Esimerkiksi: Kalle Kiikaroija ja Heikki Havainnoija käyvät yhdessä retkellä. Kalle Kiikaroija kirjaa havainnot Tiiraan havaintopäiväkirjaansa. Heikki Havainnoija ei ole sallinut kaverihakua, minkä vuoksi Kalle Kiikaroijalla ei ole mahdollisuutta liittää havaintoja osaksi Heikki Havainnoijan havaintopäiväkirjaa (siis Heikin Tiira-tilille). Kalle Kiikaroija haluaa kuitenkin kirjata Heikin havainnoijaksi – onhan havainnoitsijoiden mainitseminen tärkeä osa havaintoa. Täten Kalle kirjoittaa nimen Heikki Havainnoija ”Muut havainnoijat” –kenttään.

Se, onko käytetty kaverihakua vai ei, ei näy mitenkään muille Tiiran käyttäjille paitsi Heikki Havainnoijalle, jonka havaintopäiväkirjassa havainto näkyy omana havaintona, kun kaverihakua on käytetty.

Mikäli Kalle Kiikaroija tai joku muu havainnoija on vahingossa kirjannut havaintoon Heikki Havainnoijan havainnoijaksi, vaikka Heikki ei kyseistä lintua havainnut, voi Heikki käydä itse poistamasta havainnon omalta tililtään, mikäli havainnon kirjaaja on käyttänyt kaverihakua. Mikäli havainnon kirjaaja ei ole kaverihakua käyttänyt, vaatii Heikin nimen poistaminen yhteydenoton havainnon kirjaajaan, joka voi muutoksen tehdä.

Kaverihaku on siis monin tavoin hyödyllinen ja se kannattaa sallia. Kaverihaun salliminen tapahtuu ”omat tiedot” –osiossa.

<< Takaisin etusivulle